Pesä läsnäolon yhteisö on hyvinvointialan freelancereista koostuva yhteisö, joka sijaitsee Tampereen ydinkeskustassa Näsilinnankadulla kotoisissa ja tunnelmallisissa tiloissa. Pesän porukka koostuu itsenäisistä hyvinvointialan yrittäjistä, hoitajista, hierojista, terapeuteista sekä ryhmänohjaajista. Läsnäolo, aito kohtaaminen ja tasapaino sekä halu jakaa vertaistuellisesti osaamista kanssayrittäjien kesken ovat kaikille yhteisesti jaettuja arvoja. Luonnonmukaisuus ja vastuullisuus näkyvät vahvasti yhteisön toiminnassa.

Pesän hallinnollisesta toiminnasta vastaa yhden naisen, Anne Lehtosen, yritys nimeltään Avenatar Oy. Lehtonen on toiminut sivutoimisena yrittäjänä vuodesta 2015 alkaen ja vuoden 2019 alkupuolella hän jättäytyi pois vakityöstään ja siirtyi täysipäiväiseksi yrittäjäksi. Avenatar Oy näki päivänvalon toukokuussa 2021, kun Anne otti Pesän siipiensä suojaan ja lähti rakentamaan toiminnalle uudenlaista yrittäjäpohjaisempaa konseptia.

– Ajatuksena on luoda yhteisö, joka toimii kotipesänä niin yrittäjille kuin heidän asiakkailleen, Lehtonen kertoo.

Oman yrittäjäuransa aikana Lehtonen on ollut vuokratuolilaisena monissa eri työpaikoissa, kantanut hoitopöytää ja tarvikkeitaan edestakaisin Pirkanmaata. Yrittäjyyden alkutaipaleelta on puuttunut vertaistuki ja yhteisö, josta olisi saanut tukea ihan arkipäivän asioiden kanssa. Tämä sai Lehtosen ryhtymään itse toimeen. Pesän toimijat jakavat yhteiset arvot ja yhteisöllisyys on heille tärkeää.

Pesässä hyvinvointia katsotaan hyvin laajasta näkökulmasta, joka erottaa sen perinteisistä joogakouluista. Pesän osaamisaloja ovat rentoutuminen ja uni, tantra, äänimatkat ja rumpurentoutukset, kiinalainen lääketiede, shiatsu, intuitiivisuus ja -energiahoidot, seksuaalisuuden ja naiseuden teemat, auyrveda sekä hengitys- ja meditaatioteemat. Näistä teemoista järjestetään ryhmänohjauksia ja kursseja.

Luonto ja luonnonmukaisuus ovat tärkeitä arvoja

Halu kunnioittaa luontoa ja ympäristöä, niin että se on olemassa myös jälkipolville, saa Pesän yhteisön toimimaan vastuullisuutta ja kiertotaloutta edistäen. Kierrätys näkyy toiminnassa muun muassa tiloissa olevana kierrätyssysteeminä. Esimerkiksi biojätteet päätyvät bokashiin ja sieltä Pesällä olevien viherkasvien käyttöön uudeksi mullaksi. Hoidoissa käytettävät liinavaatteet ovat kierrätettyjä ja hoitotuotteet ovat luomupohjaisia. Kaikki astiat sekä kalusteet ovat myös kierrätettyjä. Käytössä olevat pesu- ja puhdistusaineet ovat luontoystävällisiä ekoaineita. Kahvi- ja teetarjoilut ovat kotimaista, luomua, lähituottajien tuotteita, hävikkiruokaa tai niissä on vähintään merkintä hiilineutraaliudesta.

Kiertotalous voi siis olla hyvin myös osa palveluja tarjoavan yhteisön toimintaa. Toiminnassa korostuu erityisesti osaamisen jakaminen ja vertaistuki.

– Kiertotaloutta voi ajatella monella tavalla. Meidän mielestämme on tärkeää hoksata, että kiertotalous ei ole vain tavaran ja aineellisten asioiden kierrätystä, vaan se on myös tiedon kierrätystä, verkostoitumista ja yhteisen hyvän jakamista muille. Haasteellisempaa saattaakin olla se, miten laitan hyvän kiertämään kuin se, miten saa vaikka vanhoille farkuille pidemmän elinkaaren, Lehtonen huomauttaa.

KIERTO-mentoroinnista tukea toimintaan

Pesän yrittäjiä osallistui syksyn 2021 aikana KIERTO-hankkeen tarjoamaan KIERTO-mentorointiin. Mentorointi koostui yhteisestä parin tunnin pituisesta kiertotalouden peruskoulutuksesta ja tunnin mittaisesta henkilökohtaisesta keskustelusta. Pirkanmaalla on jonkin verran palveluja alkaville yrittäjille, mutta vastuullisuuteen tai kiertotalouteen keskittyviä palveluja ei juurikaan ole tarjolla.

– Etsimme erityisesti verkostoitumismahdollisuuksia. Olemme vasta alussa oleva freelancereista koostuva yhteisö, joten kaikki positiivinen näkyvyys on alkutaipaleella tärkeää. Oli mukavaa löytää myös sellainen hanke, jonka lähtökohdat ovat niin lähellä meidän ajatusmaailmaa, Lehtonen kertoo.

Pesä läsnäolon yhteisö oli mukana KIERTO FEST- kiertotalousmessuilla Tampere-talossa 8.12.2021. Käy myös tutustumassa toimintaan Pesän nettisivuilla.

Kuva: Anne Lehtonen / Avenatar Oy
Teksti: Anne Lehtonen / Avenatar Oy ja Milla Kolehmainen / KIERTO-hanke

_