Kiinnostaako sinua ympäristötyön tukeminen ja kehittäminen vihreästi toimivassa päiväkodissa ja koulussa?

KIERTO-hanke ohjaa kiertotalouden KIERTO-agentteja kaupungin yksiköihin tekemään käytännön ilmastotekoja. Oletko sinä seuraava KIERTO-agenttimme? Etsimme Tampereen kaupungin Vihreä lippu -päiväkotiin ja ympäristöasioissa aktiiviseen kouluun kahta projektityöntekijää palkkatuella 6kk jaksolle alkaen syyskuussa 2022.

Projektityöntekijät osallistuvat päiväkodin ja koulun ympäristökasvatustyön toteuttamiseen käytännössä, esimerkiksi suunnittelemalla erilaisia luonnossa tapahtuvia aktiviteetteja lapsiryhmille.

Päiväkodissa projektityöntekijä kehittää arkitoiminnan lisäksi Vihreä Lippu -toiminnan valittuja teemoja henkilökunnan tukena. Projektityöntekijä vahvistaa myös mm. ekotukihenkilötoimintaa kyseisessä päiväkodissa.

Koulussa projektityöntekijä toteuttaa koulun ympäristötyötä yhdessä opettajien ja oppilaiden kanssa. Projektityöntekijä osallistuu myös koulun ekotukitoimintaan.

KIERTO-agenttityön tavoitteena on saada eri toimenpiteillä ympäristökasvatus ja kestävä työelämä sidottua vahvasti mukaan päiväkodin sekä koulun arkeen. Työaika on 85% yleistyöajasta 37h 45 min viikossa. Palkkaus KVTES.

Toivomme sinulta:

  • itsenäistä ja joustavaa työotetta
  • tiedonhakutaitoja
  • kiinnostusta kiertotalouteen ja ympäristökasvatukseen

Kokemus koulutus- ja ympäristöalalta sekä lasten parissa työskentelystä on eduksi.

Tarjoamme sinulle:

  • Luontokoulu Korennon perehdytyksen tehtävään
  • KIERTO-hankkeen uraohjaajan tuen koko työjakson ajaksi
  • mahdollisuuden suorittaa Kiertotalous työelämätaitona -valmennuksen ja Syklin Ammattilaisen kädenjälki-kursseja

Kuka voi hakea: alle 30-vuotias tamperalainen työtön työnhakija, jolla on palkkatukimahdollisuus. Rikostaustaote tarvitaan. Paikat täytetään heti sopivien ehdokkaiden löytyessä.

Miten hakea: Lähetä hakemus ja CV KIERTO-hankkeen projektisuunnittelijalle heinäkuun aikana. Alustavat haastattelut järjestetään heinäkuussa ja lopulliset valinnat tehdään elokuun alussa.

Lisätiedot ja hakemusten lähettäminen:

Tuija Hyyrynen 1.7. asti

projektisuunnittelija KIERTO-hanke

  • kierto@tampere.fi

  • 041 731 0428

Aurora Juntunen 4.7.2022 eteenpäin

projektisuunnittelija KIERTO-hanke